Nenäpäivä 2016 - mekin olemme mukana!
Voimisteluseurat ympäri Suomen keräävät rahaa lasten hyväksi. Myös Noormarkun Naisvoimistelijat ry päätti lähteä mukaan auttaakseen lapsia ympäri maailman, mutta myös erityisesti auttaakseen paikallisia vähävaraisia perheitä.
Noormarkun Naisvoimistelijat lahjoittavat kampanja-ajan 27.10-13.11 jumppatuntien kertamaksut lyhentämättömänä asian hyväksi!
Lisäksi tarjoamme ylimääräisen Nenäjumpan Nenäpäivänä perjantaina 11.11 klo 18-19 Noormarkun yhtenäiskoululla! Nenäjumpan vetää Kalle Viikilä, ja jumppa on Tabata-tunti kehonhuolto-osiolla. Tunnin aluksi avataan lihaskalvoja, minkä jälkeen seuraa n. 40 minuutin tabata- eli sykkeennostotreeni! Tunnin loppuun tulee kehonhuolto-osuus putkirullauksella ja venyttelyillä. Voit ottaa mukaan oman pilatesrullan rullailuosuuksia varten, mutta pärjäät myös ilman rullaa. Tunti on sekä naisille että miehille!
Nenäjumpan hinta on 3e/osallistuja, ja tuotto menee lyhentämättömänä Nenäpäivän hyväksi.
Jumpan ajaksi Mannerheimin lastensuojeluliitto järjestää ilmaisen lapsiparkin salin viereisessä luokassa! Äidit ja isät pääsevät hyvillä mielin jumppaan, kun lapset viihtyvät lapsiparkissa :)
Naikkareiden tavoitteena on kerätä vähintään 50€. Kun tavoitepotti täyttyy, tarjoamme Pelastakaa lapset ry:n kautta ilmaisen jumppakauden paikalliselle lapselle!
Tue paikallista toimintaa ja tule mukaan hyvään tarkoitukseen. Voit osallistua tulemalla Nenäjumppaan pe 11.11 tai lahjoittamalla haluamasi summan kampanjasivujemme kautta. Kampanjasivumme löydät täältä: https://www.nenapaiva.fi/tiimit/104128.